Koulu keskellä korttelia

 

17.12.2015

KOULU KESKELLÄ KORTTELEITA HANKE PÄÄTTYY

 

Koulu keskellä korttelia –hankkeessa tutkittiin koulun roolia alueen kehittämisessä

Koulu keskellä korttelia -tutkimushankkeessa selvitettiin millainen rooli koululla voisi olla asuinalueen kehittämisessä ja yhteisöllisyyden edistämisessä. Hankkeen kohdealueena oli Pansio-Pernon alue Turussa ja yhteistyötä tehtiin Pansion koulun kanssa. Hankeen toteuttamiseen osallistuivat Turun ammattikorkeakoulu ja 4H-yhdistys. Hanke rahoitettiin ARA:n asuinalueiden kehittämisohjelman rahoituksella.

Tutkimustoiminnan tueksi toteutettiin käytännön toimintaa. Yhdessä 4H:n kanssa järjestettiin aktiviteetteja koulun toiminta-alueella. Lapsille ja nuorille pidettiin mm. Ruokakoulua ja Pansion koulun puuhakerhoa. Hankkeen puitteissa järjestettiin kaksi Pansio-Pernon puuhapäivää. Viljelypalstalla Bottulassa pidettiin kaikille avoimia työpajoja ja tapahtumia, kuten kompostipäivä ja sadonkorjuujuhla.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tiiviisti mukana toiminnassa: he toteuttivat muun muassa puuhapäivien ohjelmaa ja Bottulan tapahtumia sekä ideoivat tulevaisuuden koulua. Opiskelijoiden tuotoksena syntyi myös Tulevaisuuden koulu -esite, joka voi toimia innoittajana opetuksen muutoksessa ja alueen kehittämisessä.

Koulu asukkaiden kohtaamispaikkana ja alueidentiteetin rakentajana

Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan ensi vuonna. Tulevaisuuden koulussa opetuksen tavoitteena on yhä enenevissä määrin edistää yhteisöllisyyttä sekä osallistavaa ja hyvinvointia lisäävää tapaa oppia ja opettaa. Samanlaisia tavoitteita asetetaan vetovoimaisille asumisympäristöille. Siten kouluja voitaisiinkin hyödyntää entistä vahvemmin alueidentiteetin ja alueen imagon rakentamisessa.

Tulevaisuuden koululla on rooli alueen asukkaiden kohtaamispaikkana ja alueidentiteetin vahvistajana. Koululla ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään fyysistä rakennusta. Uuden opetussuunnitelman myötä opetusta viedään koulurakennuksen ulkopuolelle ja alueen eri toimijat voidaan nähdä tärkeänä osana opetusta. Koululaiset tutustuvat paremmin lähiympäristöönsä, ei vain lähimetsään vaan lähialueeseen laajemmin: yrityksiin, järjestöihin, julkisiin ja yksityisiin palveluihin. Vastavuoroisesti alueen eri toimijat voisivat hyödyntää koulun tiloja monipuolisesti. Koulun fyysisiä rakenteita ei tulisi nähdä toimintaa rajoittavana tekijänä.

Kaupunkiviljely juurruttaa paikkaan

Osana tutkimushanketta selvitettiin kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia osallistumisen keinona. Viljelypalstasta haluttiin luoda paitsi ympäristö koululaisten oppimiselle myös yhteinen kohtaamispaikka alueen asukkaille.

Viljelypalstan käyttö opetustarkoitukseen mahdollistaa käytännönläheisen opetuksen. Palstalla opitaan konkreettisesti mistä ruoka tulee ja kuinka paljon vaivaa sen eteen on nähtävä. Viljelypalstalla voidaan opettaa eri oppiaineita erilaisille oppijoille sopivin menetelmin. Puutarhaopetuksen mahdollisuudet on nähty jo kansakoulun syntyaikoina ja ne tulisi uudelleen nostaa esiin.

Tutkimusten mukaan palstaviljely luo yhteisöllisyyden ja paikkaan kuulumisen tunnetta viljelyyn aktiivisesti osallistuville ihmisille. Puhdas ja terveellinen lähiruoka on koettu tärkeäksi, mutta tärkeämpää on viljelyn tarjoama aktiivinen toiminta ja sosiaaliset yhteydet. Näin ollen palstaviljely voisi edesauttaa myös maahanmuuttajien kotoutumista.

Palstaviljelyn koettiin lisäävän alueen viihtyisyyttä ja moni viljelijä suunnitteli jatkavansa toimintaa myös ensi kesänä. Opetuksen sitominen palstaan vaatii hyvää suunnittelua ja aktiivisen toimijan myös koulun lomakaudella. Koululaiset vierailivat ohjatusti palstalla keväällä istuttamassa kasveja ja syksyllä sadonkorjuussa. Moni oli silminnähden yllättynyt sadosta ja perunan nostaminen nostatti valtavan innon. Vierailuun sisällytettiin myös opetusta kompostoinnista, ravinnekierrosta, ympäristöstä ja kasvillisuudesta. Viljelyn keinoin lapset voivat oppia lisää omasta ympäristöstään, oppia sosiaalisia taitoja ja tuntea yhteenkuuluvuutta alueeseen.

Voiko koulu olla aluekehityksen moottori? 

Koulu keskellä korttelia -hankkeen aikana huomattiin, että koululla voisi olla keskeisessä asemassa aluekehittämisessä. Koulun vetovoimalla on merkitystä koko alueen vetovoimaan ja vastavuoroisesti alue vaikuttaa kouluun, sen toimintakulttuuriin ja mielikuviin koulusta. Sekä koulun että alueen kannalta olisi tärkeää, etteivät erot eri alueiden välillä kasva liian suuriksi. Tuomalla erilaisia toimintoja ja toimijoita kouluun, voidaan sekä koulun että alueen tilannetta parantaa. On kuitenkin tärkeää, että koulu valmis lähtemään mukaan uusiin toimintatapoihin, koska yhteistyön toimivuus koulun kanssa on avainasemassa.

 

Lisätietoja hankkeesta voit kysellä hankevastaavalta:

  • Riina Reiniö - riina.reinio@4h.fi

Tai Turun ammattikorkeakoulusta

  • Jari Hietaranta - jari.hietaranta@turkuamk.fi
  • Jonna Heikkilä - jonna.heikkila@turkuamk.fi

Hankkeesta löytyvät esittelyt:

  • Hankkeen blogi
  • Turun ammattikorkeakoulun sivuilta
  • Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sivuilta
Kuva: Kuvitellen

Koulu keskella korttelia

 

4H-Yhdistys on mukana Koulu Keskellä Korttelia hankkeessa, toteuttamalla kaupunkiviljelyä yhteistyössä asukkaiden kanssa, järjestämällä koulussa taimenistutuksia, palstavierailua ja aiheeseen liittyvää iltapäiväkerhoa. Hankkeen tapahtumista tulee tiedotteet etusivulle uutispalstalle.

 

Hankkeen tavoitteena on parantaa Pansio - Perno alueen asukkaiden yhteenkuuluvuutta ja lähentää koulua ja koululaisia ympäröivään yhteisöönsä ja alueen asukkaisiin. Hankkeessa kokeillaan palstaviljelyä yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden lisääjänä ja toisaalta tarjoamaan mielekästä puutarhanhoitoa. Viljelemään ovat kaikki tervetulleita.

 

Hanke pyrkii parantamaan koululaisten oppimista saattamalla puutarhaviljelyn avulla  koululaiset, vanhemmat ja muut alueen yhteisöt oppimisen tueksi ja lisäämällä kiinnostusta omaan asuinalueeseen ja sen luontoon.

 

Tavoitteena on myös löytää ratkaisuja urbaaneihin sosiaalisiin kysymyksiin ja  edistää myös sitä kautta asuinalueen, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvointia. Tästä toiminnasta koottu tietämys tarjoaa näkökulmia myös suomalaisten lähiökoulujen kehittämiselle ja siihen miten koulua voisi avata paremmin yhteisöönsä ja olisiko puutarhaviljely sopiva keino.

 

Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa ja pyrkii nostamamaan esiin uusia mahdollisuuksia joita koulu voisi tarjota.

 

Käytännön puoli hankkeessa keskittyy koulun rooliin alueen yhteisöllisenä kohtauspaikkana. Aihetta lähestytään järjestämällä alueella viljely- ja/tai puutarhatoimintaa sekä siihen liittyviä oheistapahtumia alueen oppilaille, heidän perheilleen yhdistyksille ja muille kiinnostuneille

 

Myöhemmin keväällä järjestetään tiedotustilaisuus puutarhaviljelystä kiinnostuneille. Viljelyyn liittyvien tapahtumien teemoja tulevat olemaan esimerkiksiviljelyn tiedotus- ja opastustilaisuudet, kolululaistenpuutarhakerho, taimien vaihtotori ja myyjäiset, sadonkorjuujuhla, joista tiedotetaan myöhemmin.

 

Hankkeen kuulumisista voit lukea Koulu keskellä kortteleita Blogista.

 

 

Lisätietoja hankkeesta antavat Turun ammattikorkeakoulusta:

 

jari.hietaranta@turkuamk.fi,                  jonna.heikkila@turkuamk.fi

 

0400 479740                                          044 9072069

 

 

Pansio-Pernon viljelypalstalla vielä tilaa!

24.7.2014

Koulu Keskellä Korttelia hankkeen yhteispalstalla Öölanninkadulla on vielä tilaa! Ota yhteyttä turku@4h.fi

Hankkeen palsta on ilmainen vuoden 2015 loppuun. Hankkeen päättymisen jälkeen keskustelemme palstatoiminnan jatkumisesta. Voit varata tilaa yhdestä penkistä puokeen aariin. Palstatoiminta on tarkoitettu Pansio-Pernon asukkaiden yhteisölliseen toimintaan.