TASO-hanke

TASO – Tavoitteena sopimuksellisuus

 

TASO-hanke päättyi 28.2.2013. loppuraporttia saa tilata 4H:n toimistolta.

 

Tavoitteena sopimuksellisuus –hanke on neljän 4H-yhdistyksen (Lieto, Turku, Paimio-Sauvo, Masku-Rusko-Vahto) yhteinen hanke, jota hallinnoi Liedon 4H-yhdistys. Hanke on alkanut 18.3.2008 ja kestää helmikuun loppuun 2013. Toiminta-alueena ovat Masku (Askainen, Lemu), Rusko (Vahto), Nousiainen, Lieto, Paimio, Sauvo ja Turun pohjoisosat. Hankkeen tavoitteena on tuoda Turun lähialueen kuntiin palvelusopimusmalli, jolla pyritään paikallisista tarpeista lähtien täyttämään alueen palvelutarpeita. Hankkeelle on haettu rahoitusta Varsin Hyvä ry:n kautta ja sen on myöntänyt Varsinais-Suomen ELY-keskus.

 

Sopimuksellisuus

Palvelusopimus on toimintatapa maaseudun pienten töiden organisoimiseksi sopimuksin välittäjäorganisaation avulla. Tästä käytetään myös nimitystä sopimuksellisuus. Sopimuksellisuuden tavoitteena on siis luoda joustavia paikallisia tapoja työn ja työntekijän kohtaamiseksi ja palveluiden luomiseksi maaseudulle. Välittäjäorganisaatiota tarvitaan saattamaan työn tekijöitä ja tehtäviä töitä yhteen. Välittäjäorganisaatioina voidaan pitää esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksiä ja 4H-yhdistyksiä, jotka välittävät muun muassa lastenhoitajia ja eläintenhoitajia. Sopimuksellisuudessa välittäjäorganisaatioiksi toivotaan yhdistyksiä, jotka itse aktiivisesti etsisivät palveluntarvitsijoita ja työntekijöitä monenlaisille töille.

 

Palvelusopimuksen sopijaosapuolia voivat olla julkinen sektori (esim. kunta tai kaupunki), yritys, yhdistys ja yksityinen henkilö. Esimerkiksi kunta ja yhdistys voivat tehdä palvelusopimuksen koululaisten iltapäiväkerhon järjestämisestä, yhdistys voi palkata yksityisen henkilön kylätalkkariksi tai yritys voi hankkia virkistyspäivän ohjelman yhdistykseltä. Sopimuksia voidaan tehdä myös useamman kuin yhden tahon kanssa kerralla.

 

Sopimuksellisuudella voitaisiin vaikuttaa etenkin koti- ja hoivapalveluihin, luonto- ja maisemapalveluihin, elinympäristön hoitoon sekä kulttuuri- ja virkistyspalveluihin, eli palveluihin, jotka maaseudulla ovat pienimuotoisia tai joita ei ole lainkaan. Sopimuksellisuus käsittää monenlaisen toiminnan palkattomasta naapuriavusta kunnan kilpailutettuun palvelutarjontaan.

 

TASO –hankkeen tavoitteet

Tavoitteena on luoda jokaisen hankealueeseen kuuluvan kunnan alueelle yhteistyöverkostoja, joiden avulla solmitaan palvelusopimuksia vähintään kahdeksan kappaletta. Alueen asukkaille lähetetään palvelutarvekyselyjä, joissa selvitetään tarvetta muun muassa hoiva-, koti- ja pihapalveluille. Samalla tiedustellaan asukkaiden halua ja mahdollisuutta toimia palveluntarjoajana.

 

Hankkeen tarkoituksena on myös herättää etenkin yhdistykset huomaamaan, että sopimuksellisuus voi olla hyvin yksinkertainenkin toimi (esim. Marttayhdistys järjestää kahvituksen kunnan tilaisuudessa). Tällainen yksittäinenkin toimi on jo sopimuksellisuutta, eikä yhteistyön tarvitse aina olla erityisen organisoitua ja järjestelmällistä. Sopimus voi myös hyvin olla vain suullinen. Hankkeessa halutaan kannustaa yhdistyksiä siihen, että ne miettisivät mitä töitä tai palveluita ne pystyisivät ja haluaisivat tehdä ja tarjoaisivat itse palvelujaan esimerkiksi kunnalle korvausta vastaan. Myös yksittäisiä ihmisiä halutaan kannustaa mahdollisuuksiensa mukaan osallistumaan oman alueensa kehittämiseen osallistumalla vapaaehtoistoimintaan tai ryhtymällä palveluntarjoajaksi.

 

Hankkeen tulokset

Hankkeessa on tähän mennessä tehty palvelutarvekyselyitä kyläyhdistysten kanssa, järjestetty useita tilaisuuksia paikallisille sekä käyty yhteistyöneuvotteluja kuntien ja yhdistysten edustajien sekä yksityishenkilöiden kanssa. TASO –hankkeen yhdessä Kylä välittää –hankkeen kanssa järjestämän kylätalkkaritilaisuuden myötä Aliskulman ja Piuhan kyläyhdistykset hankkivat kylätalkkarit, joita yhdistysten jäsenet voivat palkata omien talojen ja pihojensa hoitotehtäviin. Hankkeen aikana on saatu Maskun Pakaisiin uudeksi yrittäjäksi hevosmetsuri ja Lietoon hyvinvointipalveluita tarjoava yrittäjä.

 

Ota yhteyttä

Oletko kiinnostunut tuottamaan palvelua muille tai kaipaatko jotain palvelua? Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta?

Onko yhdistyksenne kiinnostunut kartoittamaan alueenne palvelutarpeita ja palvelutarjontaa tai toimimaan välittäjänä erilaisille töille? Onko yhdistyksenne kiinnostunut yhteistyöstä muiden yhdistysten tai kunnan kanssa?

Jos vastasit johonkin kysymykseen kyllä, ota yhteyttä!

Maria Salo

Hanketyöntekijä, TASO-hanke

045-8447611

maria.salo@4h.fi

 

 

Lähteet

Eija Koski, Petra Lindqvist & Miia Mäntylä: Vastuuta, vuorovaikutusta ja välittämistä – Sopimuksellisuuskäsikirja. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 11/2009.

Petra Lindqvist & Eija Rissanen: Maaseudun palvelusopimus – Teoriasta käytäntöön Kyrönmaalla. Levón-instituutti, Vaasa 2004.

 

Kotona Kaikkialla

 

Hanke alkoi 1.3.2013